bloijing

EDIT: Kuvat on tullut jotenkin hassussa järjestyksessä. Klikkaa tuota “More Photos” linkkiä, niin pääset kansioon ja katselemaan kuvia aikajärjestyksessä.

Niin vain kolmaskin viikko hurahti ohitse, että heilahti. Mikä meno siellä? Täälläkin on ihan ok meno. Arki alkaa jo hiljalleen rullailemaan ja toinen on kuulemma töissä päässyt jo ihan oikeisiinkin hommiin.

Koti-isä on hiljalleen aloitellut esseiden tekemistä ja harkitsee mailien lähettämistä noille sadoille henk. koht. englannin opettajaa etsiville kiinalaisille. Kaikissa ilmoituksissa kysellään edelleen aitoa, natiivia englantia (ja mieluiten amerikan-englantia) puhuvaa ihmistä, mutta hyvällä englannilla voi juntitkin kuulemma saada duunia. Lisäksi kodinhuoltojoukkojen aikaa on vienyt koneen kanssa nyplääminen. Netti on aivan omituinen ja sitä pitää jatkuvasti säätää, mutta eniten aikaa on vienyt käyttöjärjestelmän vaihtaminen Ubuntusta oikeasti vapaata koodia edistävään ja käyttävään, joskin rujompaan, Debianiin.

Kolme viimeistä päivää on tullut vettä ja ukkostanut. Tämäkin aamupäivä on ollut jännä: taivas harmaanruskean harson peitossa, vettä tulee ja salamoi, mutta silti on valoisaa. Olisiko nämä sitten niitä valtion tekemiä sateita? Yrittänyt kytätä salamoita kameran kanssa, mutta laihoin tuloksin. Aina on kamera ollut väärään suuntaan suunnattuna tai vielä käsittelemässä edellistä 30sek mittaista otosta.

Yhden kuvan sain eilen, mutta kuva ei tee oikeutta salaman oikealle kirkkaudelle. “Vähän surkean näköinen toi salama” sanoi neitikin.

Lisäksi pitkäaikainen kyttääminen on ollut lähes mahdotonta, koska eräs meistä pelkää ukkosta oikein tosissaan (kiitos kuuluu kuulemma Mummulle, joten terveisiä sinne), mistä johtuen on aina ollut hirveä kiire sisälle turvaan. Ei auta, vaikka yrittäisi rauhoitella kuinka se salamanisku näiden kerrostalojen keskellä olisi jo aikamoinen seitsemän oikein -tapaus.

Viikonloppuna olimme Anitan seurueen matkassa katsastamassa jännää kuppilaa nimeltä 2kolegas. Paikkanakin 2kolegas oli jännä, hyvin jännä. Kuppila oli kasattu drive-in teatterin sisälle, hieman syrjään. Vanhojen teollisuusrakennusten näköisessä kompleksissa oli esiintymislava rakennettu ulos (joku reggae-bändi soitteli aikaisemmin) ja toisia oli sisälläkin.

Paikalta löytyi myös kickeri, jota muutaman kerran hakkasinkin.

Voitte kuvitella, mikä hyppäys oli leppoisasta 2kolegasista kohti San Li Tunin aluetta (kaikki nuo sanlitun-nimiset kadut). Alue, mikä on täynnä clubeja ja baareja satoine länsimaalaisineen, ei ollut kyllä allekirjoittaneen mieleen. Sisäänheittäjiä, kaupustelijoita ja kerjääviä ihmisiä toistensa perään sekä humalaisia länkkäreitä heiluttelemassa amerikanlippuja, huutamassa ja ahtamassa ruokaa naamaansa. Madventures olisi varmasti pystynyt kuvailemaan fiilikset paremmin, mutta joudutte tyytyyn tähän (Jukka saattaisi kommentteihin lyödä jotain valkoisen miehen hedonismin pesäkkeistä). Löysimme kuitenkin ihan mukavan pikkubaarin terassin, missä jutustelimme hetken paikan päällä työskentelevien ja asuvien brittien kanssa.

Myös lähialueen puistoja ja järvialueita käytiin tarkastelemassa. En tiedä miksi, mutta nämä puistot on kaikki todella rauhallisia ja niissä viettää aikaa oikeasti mielellään, ei kovin moni, jos yksikään, 33100 alueen puisto yllä tälle tasolle. Muutaman kuvankin räpsin ohimennen.

Perjantaina kävimme Ritan puistossa kävelemässä ja ihmettelemässä kuntoilevia kiinalaisia. Potkivat muuten paljon häntäpalloilla samaan tyyliin kuin me potkimme footbagia. Lauantaina ennen Irlannin rugby-maajoukkueen peliä kävimme vielä Tuanjiehu puistossa evästelemässä.

Olen ostanut jauhelihaakin jo pari kertaa, paistanut vain kerran. Ensimmäisen 250g sain kysymällä tiskin takana seisoneelta sedältä, että “cow? cow?” ja laittamalla etusormet pään päälle sarviksi. Mies matki ja lisäsi vielä parit hurjaa nelijalkajuoksua kuvaavaa esitystä. Yhdessä nauroimme esityksillemme ja tyydyin ottamaan lihan. Nykyään mukana kulkee chinese-english pictionary kuvakirja, mistä on ollut korvaamaton, aina mukana kulkeva apuväline. Liha oli aivan kauhean makuista, vaikka osasyy on varmasti meidän maustevalikoimamme. Suola on ainoa mauste, josta olemme varmoja sen olevan, mitä luulemme sen olevan. Lisäksi meiltä löytyy punaisen oranssista jauhetta, joka on ehkä paprikaa ja lisäksi vaalean ruskeaa jauhetta, joka on kenties jonkinlaista pippuria.

Ruoanlaiton sijaan olen löytänyt naapurista ravintolan, mistä saa reilusti kahden hengen annoksen paikallista mättöä edulliseen 18yuanin hintaan (pikkaisen päälle €2), eli halvempaa kuin tehdä kotona. Fiksumpi olisi ajatellut tätä ennen kuin osti pannut ja kattilat kolmen kuukauden reissua varten. Tosin ei ne kaikki ravintolakokemukset hyviä ole. Eilen meidän ruokatilaus unohdettiin, ja kun 90 minuutin päästä lähes tyhjässä ravintolassa tiedustelimme että missähän pirussa safkat viipyvät, poika vaan sanoi että I forgot. Seuraavassa ravintolassa tilasimme kanahöystöä ja saimme eteemme ruukun täynnä syötäväksi kelpaamattomia kananpaloja. Ruukusta löytyi ainakin yksi “varvas” ja jotain muita tunnistamattomia paloja. Ilmeisesti kana oli vain hakattu palasiksi ja heitetty öljyyn paistumaan ja meille jäi huonoimmat (vai sittenkin herkuimmat?) palat luineen ja kumimaisine lihoineen. Yritin miehekkäästi jäytää ja makustella, mutta jouduin luovuttamaan. Hymy kasvoilla maksoin ja kiittelin, taisivat nähdä bluffini. Neiti on vanhana ravintolatyöntekijänä ollut vähemmän diplomaattinen. Eksyimme hirveään paikalliseen Plevna-kopioon, kun muuta ei sateisessa businessparkissa ollut auki. Saksalaistyyliseksi bierstubeksi sisustetussa hallissa paikalla oli järjettömän kovaa Queen ja Elton John-covereita soittava bändi (jota luulimme kyllä karaokeksi), vähän surkean näköiset, eivät kovinkaan uhkeat dirndleihin puetut kiinattaret ja suurin joukoin saapuneet äänekkäät kiinalaiset jalkapallonystävät.

Currywurst oli kaksi makkaraa, nahkeat ranut, ketsuppia ja päällä ripaus currya, hinta suuresti yläkanttiin.

Neiti ei voinut olla tylyttämättä paikan saksalaista omistajaa, meillä päin näitä ylihintaisia perussapuskoja olisi nimitetty fick dich-annoksiksi. Setä hymyili nätisti ja sanoi että tervetuloa uudestaan. Vielleicht doch nicht.

MM-kisojen aikana on tullut katseltua ja selattua televisiotakin aika tavalla. 23 kanavaa, joista yksi näyttää jatkuvasti jalkapalloon liittyviä ohjelmia ja matseja ja toinen on englanninkielinen “uutiskanava”. Englanninkieliset uutiset ovat happyhappy, kiinalla menee tosi hyvin, mutta katsokaapa näitä ulkomailla tapahtuneita mellakoita – tyylisiä uutisia. Aivan kuten täällä ei kukaan osoittaisi mieltään, kuolisi nälkään tai olisi köyhyyttä ollenkaan. Ankkurin haastattelemat “asiantuntijat” ovat selkeästi opiskelleet vastauksensa ulkoa ja anti on sen mukaista. Luen juuri tällä hetkellä, vihdosta viimein, Orwellin 1984 ja onhan nämä yhtäläisyydet aikamoisia. Loppu ohjelmisto on aivan kauheaa, salkkaritkin varjoonsa jättäviä, saippua- ja komediaohjelmia, ihmeellisiä 50-luvun hengessä tehtyjä show-esityksiä tanssijoineen, lauluineen ja muine esityksineen. Suosikki on action-sarja, jossa taistelukohtaukset on osittain animoitu. Salamoiden ja kökköjen efektien jälkeen päähenkilöt mätkähtävät reaalielämään kankealla kuperkeikalla ja jatkavat kauniit ja rohkeat-tyylistä tuijotteludialogia. Lisäksi poliittinen johto pitää huolta kansalaisten historiantuntemuksesta:sankarielokuvia kansanpuolueen nousuun johtaneista taisteluista nautitaan päivittäin. Kokonaisuudessaan siis aikamoinen paketti, ei paljon tarvitse vaihtaa pois jalkapallokanavalta.

P.S Eläintarhan siat todellakin ovat vähän enemmän tasa-arvoisia, vaikka ei se meille niin näykkään. Me asumme hyvin toimeentulevien alueella, joten maata rampauttaville huikeille tuloeroille on tullut jotenkin sokeaksi. Köyhyyttä ei näy katukuvassa eikä televisiossa, joten sitä ei yksinkertaisesti ole. Neiti on tutkinut Kiinan lakkokevättä ja palkankorotuksia, minimipalkka esim. Pekingissä nousi 1000 yuaniin, noin 120 e. Meidän kämpän vuokra on 3800 y/kk, eikä asuntoalue ole edes hienoimmasta päästä. Oikeat kiinalaiset, suurin osa kiinalaisista, elää elämäänsä jossain ihan muualla.

P.P.S Päivän huikeimpia uutisia: http://in.reuters.com/article/idUSTRE65F5CC20100616 tai http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/06/joukko_miljardooreja_antaa_puolet_omaisuudestaan_hyvantekevaisyyteen_1767235.html?origin=rss Kuinka mahtavaa? Toivottavasti pistetään (naisten) koulutukseen ja infran rakentamiseen köyhissä maissa.

• Leave a comment... (1)

Ensimmäinen viikonloppu Pekingissä sujui leppoisissa merkeissä – häslinkiviikon jälkeen ei huvittanut repiä moneen suuntaan.

Tian’anmenin tapahtumien vuosipäivä oli perjantaina, mutta emme nähneet mitään normaalista poikkeavaa. Ilmeisesti aukiolle oli kokoontunut ulkomaalaisia osoittamaan mieltä ja muistamaan uhreja, mutta paikallisten osallistumismäärästä en tiedä. Jostain ulkomaalaisesta lehdestä luimme, että poliisit sulkevat vuosipäivänä uhrien omaiset koteihinsa. En tiedä onko totta, mutta jos valtio talvisin päättää asuntojen lämmityksen ajankohdasta ja määrästä, voisi hyvin luulla tämänkin huhun pitävän paikkansa. Erillishallintoalue Hong Kongin media on paljon avoimempi asian suhteen ja julkaisi esimerkiksi Tian’anmenin uhrien äitien kirjeen Kiinan hallitukselle. Saarella pidetään aina myös muistojuhla, johon osallistuu tuhansia ihmisiä.

Lauantaina suuntasimme Kiellettyyn kaupunkiin. Tai niin ajattelimme aluksi, mutta jonotettuamme muurien sisään (koko kaupunki kooltaan ehkä Kalevan kokoinen) tajusimme, että iltapäivästä on turha lähteä tutustumaan kymmeniin museoihin. Kielletyn kaupungin sijaan menimme viereiseen Zhongshanin puistoon nautiskelemaan hiljaisuudesta ja raikkaasta ilmasta. Ekaa kertaa viikkoon haistoi ruohon ja puiden tuoksun saasteen ja soijan sijaan, jes! Puistossa oli feng shuit kohdallaan ja harmoninen tunnelma, mitä meidän amatöörikuvaaja yritti innokkaasti kamerallaan ikuistaa. Kiinalaisia nukkui joka penkillä, mikä kertoo ensiksi kiinalaisten hullusta työrytmistä ja burn outista, ja toisaalta kaupungin turvallisuudesta, missään ei tarvitse pelätä.

Hämärintä lauantaipäivässä olivat kiinalaiset, jotka halusivat kovasti ikuistaa meidät kotialbumeihinsa. Ensimmäisellä kerralla kun ihmiset lähestyivät kameran kanssa, luulin että he haluavat meidän ottavan heistä kuvan, mutta he halusivatkin kuvaan meidän kanssa. Weird. Nyt hymyillään vaivaantuneesti useammassa kiinalaisalbumissa. Kukkanäyttelyssä kiinalainen teinityttö ei edes kysynyt mitään, vaan häpeilemättä seurasi koti-isää Sony Ericsson suristen. Kun lähdimme pois näyttelystä, tyttö odotti pihalla ja ikuisti jokaisen askeleemme. Olin niin hämilläni (tai ärsyyntynyt, tai kodinhuoltojoukkojen diagnoosin mukaan mustasukkainen), että menin kysymään tytöltä syytä kuvaamiseen, mutta emme löytäneet yhteistä kieltä. Esku on muutenkin ollut kuuminta hottia paikallisten silmissä, kiinteistövälitysfirman tytöt eivät voineet olla hihittelemättä ja punastelematta komistuksen edessä. Yksi poika sanoi että I wish I had that beard, it’s so sexy. Jep. Suomessa tämä parta tunnetaan ihan eri meriiteistä, harvakasvuisuudesta.

Sunnuntaina suuntasimme veden ääreen, yhdelle Pekingin keskustan pikkujärvistä. Beihai-puisto oli täynnä hitaasti käyskenteleviä kiinalaisia ja järvi täynnä polkuveneillä törmäilyautotyyliin risteileviä kiinalaisia, ja tunnelma rauhaisa. Tapasimme portugalilaisen kaverini, joka on ollut Pekingissä jo pidempään opiskelemassa kieltä. Oli hyvä jutella maassa pidempään asuneen ihmisen kanssa. Opimme esimerkiksi, että mansikoiden syöntiä pitää harkita tarkkaan, koirien liha on ihan saman makuista kuin normaali lihakin ja sitä saattaa syödä vahingossakin. Lisäksi kiinalaisissa oppikirjoissa kiinalaiset ovat aina mukavia, vieraanvaraisia ja suhtautuvat aina kaikkiin ystävällisesti. Totuus kuitenkin on, että iso osa kiinalaisista on rasistisia valkoisia ja etenkin mustia kohtaan. Me emme ole vielä huomanneet mitään muuta kuin pitkiä katseita. Hovikuvaaja innostui jälleen kuvaamaan kaikkea, mitä vastaan sattui, kuvia voitte katsella flickristä (linkit tuossa oikealla puolella olevassa laatikossa).

• Leave a comment... (5)

Kämppä siivottu! Kaapit, tasot ja lattiat kiiltelevät. Ikkunat ja seinät ovat vieläkin aika rajun näköisiä, mutta näillä mennään nyt. Ei tarvitse enää pitää släpäreitä sisällä tai suihkussa. Toivottavasti ainakaan, senhän näkee sitten, jos jonkinlaista sienirihmastoo alkaa jalanpohjissa itämään.

Nyt alan siirtelemään eilisiä ruoantähteitä ääntä kohti. Kummallista pastamössöä, jossa paikallisten tekemiä frankfurtin nakkeja ja jotain tomaattijuustokastiketta. Ihan ok, noin niin kuin ekaksi ruoaksi. Ongelmana ruoanlaitossa on sopivien aineksien löytäminen. Kaikenlaista kanaa, punaista lihaa ja muuta ihmeellistä känttyä löytyy, mutta kun ei koskaan tiedä, mitä, mistä ja kuinka se oikeastaan on tehty, maustettu tai kuinka se tulisi valmistaa. Luulenpa, että seuraava askel on ottaa askel tuntemattomaan ja edetä ruoanlaitossa kokeilu-erehdys-kokeilu-onnistuminen -periaatteella. Tai sitten vain ottaa tuon sana- ja kuvakirjan vihdosta viimein mukaan sinne kaupoille. Tosin, vaikka ruoanlaitto epäonnistuisikin, niin ympärillä on kaikenlaisia ravintoloita, joissa annosten hinnat ei usein päätä huimaa. Muutenhan hinnat eivät sitten olekaan niin alhaiset kuin lähtiessä ajateltiin, melkein Euroopan hinnoissa (no ei nyt ihan mutta kuitenkin).

Koitanpa motivoida sen perheen elättäjänkin kirjoittelemaan kuulumisia, niin ei tarvitse pelkästään näitä minun jorinoitani lukea

P.S. meillä on pieni ajoittainen hajuongelma. Aina, kun joku naapuri vetää vessan, tulee meidän vessaan silmiä kirvelevä haju. Voisikohan johtua tuosta tukkiutuneesta viemäristä. Mr. Muscle taisi jälleen saada töitä.

• Leave a comment... (5)

Onpahan ollut kiirettä. Nyt asunto on jo melkein kunnossa, kun vessan tipahtaneet kattopellit korjattiin teipillä ja lämmintäkin vettä tulee jännästi kaasuliekillä lämmitettynä. Pesukone kuntoon, vessa ja kylppärin viemäri vetämään, niin asiat alkaa oleen mallillaan. Vielä, kun kodinhoitajaksi mukaan raahattu mukava nuori mies siivoasi. Jopa kuuma vesi ja nettikin saatiin toimimaan eilen, eikä siihen mennyt kuin noin neljä tuntia.

Kiinalaisten tapa toimia, joka näyttää tehokkaalta, muttei säästä kenenkään aikaa alkaa hiljalleen ärsyttämään. Kaikki, kun tehdään tiimissä, niin niitä käsipareja ja neuvojia riittää. Kun lisätään vielä kaikkiin käsipareihin ja neuvojiin kauhea halu sählätä, niin tulos on välillä turhauttavaa katseltavaa.

Toissapäivänä päätimme, ettemme maksa vuokraa pankkisiirrolla, joten marssimme tavallisten saattajiemme kanssa lähimmälle automaatille ja nostimme electroneilla rahaa. Maksoihan se paljon, mutta pikasiirtokin maksaisi lähes yhtä paljon, eikä sitä tiennyt, koska OP:n verkkopankki alkaisi toimimaan. Taskut täynnä 100juanin seteleitä takaisin “toimistolle” viimeistelemään ylihintainen vuokrasopimus. Täällä toimii jo aikaisemmilta reissuilta tuttu järjestelmä, eli ulkomaalaiset maksavat kaikesta pientä tai todella suurta ulkomaalaislisää. Vesikannujen ostaminen, pyykkien pesu tai hedelmien ostaminen torilta kaikki maksaa meille ylimääräistä, koska olemme ulkomaalaisia ja tämä pätee myös vuokraankin. Nyt meillä on kuitenkin asunto kymmenen minuutin päässä toisen työpaikasta ja lähellä isoa supermarkettia. Kaikki on siis hyvin.

Supermarketissa käyminen onkin jo sitten täysin mielipuolista toimintaa. Kolmeen kertaan joutunut tai päässyt siellä käymään. Carrefourissa näkee hyvin paikallisen tavan toimia. Tungetaan, ahdetaan ja toisten sujuvasta liikkumisesta ei niin kovin välitetä. Tavaroiden etsiminen on todella haastavaa kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on luonnollisesti kieli. Ei ole mitään hajua, mitä tuotteet sisältävät tai tekevät. Lisäksi asiakaspalvelu on yhteisen kielen puuttumisen vuoksi hankalaa. Eilenkin juoksin kaupan kerroksia kolmeen kertaan kumpaankin suuntaan ennen kuin moppeja rupesi löytymään. Toinen asia on hyllyjen järjetön organisointi. Tavarat on järjestetty kummallisella tavalla, joka jaksaa aina välillä hämmentää. Tavaroita löytyy sieltä mihin niitä nyt on jaksettu laittaa. Ei meidän Prismassa vaan!

Carrefourista olisi hieno saada videokuvaa siitä kaaoksesta, kun tuhannet kiinalaiset työntävät kärryjään käpelöivät kaikkea. Toinen hieno kuvauskohde olisi kaupan lihaosasto. Surullisia puolikuolleita kaloja joka lähtöön kelluu akvaarioissa, kummallisia lihapaloja sekä muita känttyjä ja se haju. Osastolla leijuva haju ei varsinaisesti lisää ruokahaluja. Ei vaan välttämättä kauheasti kehtaisi siellä suu hymyssä kuvailla paikallisia herkkuja.

Herkuista tuli mieleen, että söin eilen kalansilmän. Ensimmäinen hieman erikoisempi makupala maisteltu. Maistelusta taas tuli mieleen jännä tapa, mikä (ainakin osalla) paikallisilla on kalaa syödessä. Jos kalassa on paljon ruotoja, otetaan pala silti suuhun ja sitten syljetään ruodot ja muut pienet osat suoraan pöydälle yhteen kasaan. Se on jännä tunne koittaa syödä samalla, kun toiset sylkevät kalanpaloja suoraan pöydälle.

Lisää taas tässä joskus jahka se kauniimpi osapuoli vaivautuu myös kirjoittelemaan.

Nyt lähden viemään lakanoita pesulaan, jos saisimme ne vielä täksi yöksi kuivina takaisin. Laitoin myös ensimmäisen aamun kuvia asunnosta.

• Leave a comment... (3)

Ni hao! (vai miten se meni?)

Suunnistettiin aamulla likka työpaikalleen. Pienen haparoinnin, kartan kääntelyn ja huonon englannin jälkeen löysimme vähän tuurillakin paikalle. Metrot aivan täynnä, takaa päin työntää porukkaa ja tappituntuma todellakin oli päivän sana. Hikisenä ja väsyneenä alkoi neidin ensimmäinen työpäivä, varmasti mukavaa.

Nyt lähden hoitamaan asunnon maksamiseen liittyviä ongelmia. Aikamoista säätämistä tämäkin taas. Eivät ilmeisesti tiedä, mikä on SWIFT-koodi tai miten ylipäätänsä voisi maksaa heidän tililleen ulkomaiselta tililtä. Visa electronia pitäisi kuulemma tarjota Kiinan pankkiin. No katsotaan, mitä tästä tulee.

EDIT: Maksu hoituu SWIFT-koodilla, mutta kaiken järjiltä vievän säätämisen ja kyselemisen jälkeen ongelma onkin Suomen päässä. OPn verkkopankki on tiltissä ja maksaminen ei onnistu. Mitähän seuraavaksi?

P.S. jos haluatte kirjoittaa kommentteja kuvista tai teksteistä, niin sen pitäisi nyt toimia ilman tietojen antamista ja automaattisesti, joten terveisiä tänne päin, kiitos!

• Leave a comment... (3)

Kiinalaiset ovat kovia sähläämään jonotustilanteissa. Hirveä heiluminen ja säheltäminen lentokoneessa ja turvatarkastuksessa vie yllättävän paljon aikaa. Lennolla viereen istahti suomalainen vanha reppumatkaaja, nykyinen tuore kansantaloustieteiden maisteri, joka tällä kertaa oli matkalla Pekingiin tapaamaan sukulaisiaan perheensä kanssa. Unta ei saanut juuri yhtään, mutta onneksi seuraavaksi pääsee nukkumaan.

Pekingiin selvittyämme lähdimme metroilla kohti hostellia. Ruuhkat oli huikaisevia ja teki hieman tiukkaa mahtua laukkuinemme tunkeilevien ja sähläävien kiinalaisten kanssa samaan vaunuun, mutta loppujen viime kokemus oli ihan positiivinen. Hyvin on järjestetty Pekingin metrot vaikka ruuhkaa onkin.

Ensimmäinen ruoka-annos oli inkivääriankkaa ja paistettua riisiä. Tikuilla syöminen oli täysin mahdotonta ukolle, mutta akka sentään osaa jotain. Pöytätavat ja yleinen pöydässä puuhastelu täysin kateissa, mutta barbaarit jatkavat harjoittelemista.

—päivän ja vuoron vaihto

Ensimmäinen kokonainen päivä Pekingissä kului nukkuessa. Kellon ympäri yöunet jatkuivat aamupalan jälkeen päiväunilla. Iltapäivästä lähdimme tutkailemaan lähiympäristöä, majailemme ihan Kielletyn kaupungin nurkilla. Ensimmäisessä risteyksessä matkaamme lyöttäytyi kiinalainen taideopiskelija, jollaisesta jokaisessa matkaoppaassa varoitetaan. Poika oli mukava ja very fluent in english, ja me turismot päädyimme ostamaan gallerialle johtaneen kierroksen päätteeksi kiinalaista taidetta (with very special discounts, for friends only, you know). Taulu symboloi kevättä ja uutta alkua, sopii siis passelisti tähän tilanteeseen.

Kielletyn kaupungin laidalle oli rakennettu puisto jokineen ja kukka-asetelmineen olympialaisten suuria herroja varten. Alta oli raivattu kiinalaisten asumukset pois olympia-aatteen hengessä. Itse kaupunkiin emme tänään vielä ehtineet, sinne tarvitsee varata enemmän aikaa. Mutta Taivaallisen rauhan aukio ja se iso Maon kuva, check. Ihmistungos on mahtava, ja turistille ehdotellaan rasitukseen asti kaikenlaista matkadiileistä sähkömopokyydin kautta hierontaan auton takapenkillä. Ukkoa hieman risoo, se miettii miten ei näyttäisi niin länkkäriltä.

Asuntojahti jatkuu kuumana, vielä kaksi yötä hostellissa.

(kuvia tulee kunhan oppii, miten ne voi tänne upottaa flickrin varastoista.)

• Leave a comment... (2)